Tämä on antimuotiblogi, dokumentaarinen ja inhorealistinen paljastusmonologi siitä, miltä vaatteet oikeasti näyttävät, kun ne puetaan keskiturpean tavistyllerön päälle. Inhoan niin sanottua muotia ja muotiblogi-ilmiön edustamaa shoppailukulttuuria. En ole koskaan nähnyt yhtäkään Sinkkuelämää -sarjan jaksoa enkä oikeastaan osaa meikata. Haaremihousut ovat perseestä ja leggingsit pelkkiä glamöröösejä pitkiä kalsareita, enkä suostu käyttämään kumpiakaan. Siinä vaiheessa, kun muotijutut alkavat näyttää mielestäni hyviltä, ne ovat olleet pois muodista jo puolitoista vuotta, joten kalsonkipostauksia on epäilemättä luvassa joskus ensi vuonna.

Minä olin hoikan äidin pullea lapsi, jolle ei mahtunut ikinä mikään päälle. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Mikko-serkun ylijäämätoppatakissa. Haluaisin sanoa, että tilanne on parantunut. Ei ole. Rakastan vaatteita, vihaan shoppailua. Minulla on hyvä maku, mutta toivoton ruumiinrakenne, eikä mikään mahdu vieläkään päälle. Minulla on traumoja, arpia, näppylöitä, huonosti istuvia halpoja vaatteita, saumoistaan ratkenneita kalliita (liian pieniä) vaatteita, kroonisesti stailaamaton tukka, pureksitut kynnet ja hapan karjalaisemännän naamavärkki. Huonona päivänä näytän Tarja Halosen ja Martti Syrjän epäsäätyisen rakkauden hedelmältä, parempina päivinä näytän Tarja Haloselta, jos Tarja Halonen pukeutuisi kauhtuneeseen Morrissey-teepaitaan.

Humalispäissäni ja tarpeeksi hämärässä valaistuksessa olen mielestäni eräänlainen tahmeiden tanssilattioiden Dita von Teese, paitsi blondimpi ja lihavampi. Jos joku sytyttää valot, paljastuu, että olenkin oikeastaan kuin Beth Ditto, paitsi tylsempi ja laihempi. Ankarasti meikkaamalla, suosimalla avokaulaisia kolttuja ja oleskelemalla mahdollisimman tunnelmallisissa (eli hämärissä) yökerhoissa olen ajoittain onnistunut narauttamaan lemmenpesääni jatkoille muutaman ilmeisen helpon nakin. Nykyisin seurustelen miehen kanssa, joka arvostaa jättiläistissejä näkee sisäisen kauneuteni.

Lupaan, että jos tänne tulee valokuvatodisteita, en vedä vatsaa sisään enkä käsittele kuvia millään tavalla. En kyllä osaisikaan. Siihen, mitä muuta en vielä kolmekymppisenäkään osaa, palaan seuraavassa kirjoituksessani.